Yksi odotetuimmista retkistämme oli merilehmiin kuuluvien dugongien etsintä rantavesien uumenista. Jos onni on myötä, saisimme snorklaten seurata hetken noiden lempeiden kasvissyöjäjättien elämää. Opas totesi todennäköisyyden olevan luokkaa 50-50.
Alkubriiffinä neuvottiin, että etsinnän aikana tulee olla mahdollisimman hiljaa. Kaikenlaista veden pärskimistä pitää välttää ja meressä tulee porskuttaa jalat pinnan alla. Pelastusliivejä ei suositeltu, sillä ne pitävät kropan pinnalla, mikä lisää pärskintää, ja hankaloittavat myös etenemistä. Siinäpä jännitysmomentti alkavalle snorklaajalle, joka ei täysin luota uimataitoihinsa ja voimiinsa, ja on tähän mennessä halunnut mereen liivit mukaan.
Aamulla matkaan. Dugongit viihtyvät lämpimissä rantavesissä joidenkin metrien syvyydessä, jossa on hiekkapohjaa ja levää. Tällaisille paikoille pysähdyimme. Laivan moottori sammutettiin ja miehistö kävi asemiin. Siinä hiljaisuuden vallitessa tähysimme meren pintaa, jossa dugongit käyvät aika ajoin haukkaamassa happea.
Kakkoskohteessa otuksesta saatiin havainto. Retkeilijöitäkin oli kerääntynyt kannelle, kun näimme suuren olennon käyvän lähes kokonaan pinnan puolella. Siinä taisi päästä haltioitunut huokaus. Siinä se nyt oli. Ja olipa se iso. Ja kääk, nyt räpylät jalkaan, maski päälle, snorkkeli suuhun ja merta kyntämään.
Oppaiden ohjaamana kävimme merta läpi. Neuvona oli katsoa veden alla kaikkiin suuntiin ja sitten vilkaista pinnan päältä, oliko oppaalla tai jollakulla muulla näköhavainto, jota kohti lähdettäisiin. Snorklatessa ei näkynyt pohjaan. Ympärillä oli lähinnä sameaa. Siinä sitä kuitenkin mentiin ja haravoitiin "aavaa merta". Hullun hommaa, kävi useammankin kerran mielessä.
Aallot olivat välillä niin laajoja, että muut snorklaajat peittyivät näkyvistä. Ilman pelastusliiviä kävi mielessä, että kuka löytäisi, jos eksyisi kauas muusta porukasta. Etsimämme elikot olivat suuria, siis pelottavia. Tahdoinko edes löytää niitä? Kaikenlaista siinä naama veden alla ehti ajatella.
Vesiperänhän me retkellä vedimme. Arat jätit ehtivät liueta paikalta, vaikka näköhavaintoja riitti. Eivät huolineet meitä snorklaamaan keskuuteensa.
Kaikkinensa retki oli kuitenkin jännittävä ja mielenkiintoinen, ja tulihan siinä muutama oma pelkokin voitettua.
Matkalla dugongien valtakuntaan lueskeltiin.
Ja torkuttiin...,
torkuttiin...,
ja torkuttiin.
Yksi miehistön jäsenistä sai tonnikalan pyydettyä.
Dugongien tähystelyä.
Uskokaa tai älkää, siellä se on! Tämä on ainoa ja virallinen "todisteemme" siitä, että löysimme etsimämme.
Etsintä ohi. Opas viittoilee ilmeisesti, että tulkaas noutamaan.
Kaikkemme yritimme. Retken päättyessä alkoi aurinko mennä mailleen.
Muistoksi retkestä jäivät lukuisat meduusojen polttamat punaiset pisteet, joita löytyi varsinkin ranteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti